Lippukuntaan otetaan jäseneksi 7-vuotta täyttäneitä poikia. Mukaan voi tulla missä iässä tahansa myös kesken vuotta. Partion toimintakausi ja uudet ryhmät alkavat elokuun puolivälissä koulujen alkaessa. Toimintaa on silloin kololla ja kolon ulkopuolella sekä retkillä luonnossa. Toimintakausi päättyy toukokuussa, jonka jälkeen kesällä tietysti purjehditaan ja ollaan leireillä.
Partiotaipaleen ensimmäiset vuodet noudattavat normaalia partiokoulutusta, mutta jo noin 10-12 -vuotiaana alkaa koulutuksessa tulla mukaan enemmän meripartiolle ominaisia asioita. Toiminta lippukunnassa tapahtuu sudenpentu-, seikkailija-, tarpoja-, samoaja- ja vaeltajaosastoissa. Sudenpennut ovat 7-10 vuotiaita, seikkailijat 10-12 vuotiaita, tarpojat 12-15 vuotiaita, samoajat 15-17 vuotiaita ja vaeltajat 18-22 vuotiaita. Tätä vanhemmat toimivat lippukunnassa erilaisissa nuorempien tuki- ja johtotehtävissä sekä projekteissa.
Partioharrastus on varsin edullista. Vakuutusturvan sisältävä Suomen Partiolaisten jäsenmaksu on vain 33 euroa ja lippukunnan oma jäsenmaksu 15/20 euroa/v. Retket ja purjehdukset tapahtuvat suunnilleen omakustannushintaan.
Lippukunnan toimintaa johtaa hallitus, jota meillä kutsutaan laivapäällystöksi.
Vaikka partio-ohjelman suoritusikäsi olisikin mennyt jo ohi, voit tulla mukaan aikuiseksi partiotoiminnan mahdollistajaksi. Mukaan tulleille aikuisille on tarjolla koulutusta Lounais-Suomen Partiopiirin kautta.
Taustayhteisömme Puhurin Poikien Tuki ry ottaa mielellään poikien vanhempia tai muuten partiosta kiinnostuneita mukaan tukemaan partiotoimintaa.
Mikäli olet kiinnostunut Puhurin Poikien toiminnasta, ota yhteyttä lippukunnanjohtaja Eero Itälään puh. 040-7655376 tai info@puhurinpojat.fi. Voit myös jättää soittopyynnön tällä lomakkeella.
Meripartiolippukunta Puhurin Pojat ry
Uudenmaankatu 17, 20500 Turku
040-7655376